L’Óréalin kampanjassa kauneus kuuluu kaikille

Kosmetiikkajätti L’Óréalin hiuskampanjassa tuodaan esille eri puolilla maailmaa asuvien miesten ja naisten hiustyylejä. Suomessa L’Óréalin rajoja rikkovasta kampanjasta uutisoi MTV-sivusto, sillä mainoksessa mukana oli varsin uudenlainen hiusmalli. Kyseessä oli Iso-Britanniassa asuva mediapersoona ja bloggari Amena Khan. Khanin esiintymistä mainoskampanjassa kuvailtiin alun perin CNN-sivulla julkaistussa artikkelissa lähes historialliseksi, sillä nainen esiintyi kampanjassa päässään muslimeille tuttu hijab-huivi. L’Óréalin kampanja on ainutkertainen luokassaan, sillä se on ensimmäinen kerta, kun hiustuotemainoksessa esiintyvällä mallilla on huivi päässään.

L’Óréal Paris Elvive -hiustenhoitosarja lanseerasi mainoskampanjan, jonka tarkoituksena oli tuoda esille eri kauneusihanteita omaavia malleja ympäri maailmaa. Khan itse käyttää huivia päivittäin ja se on myös osa hänen kauneusrutiiniaan. Khan kertoo kampanjassa, että huivin käyttäminen ei merkitse sitä, etteikö hän pitäisi huolta hiuksistaan. Hän toimii rohkeana esimerkkinä monille musliminaisille ympäri maailmaa, kannustamalla myös päänsä huntuavia naisia huolehtimaan ja ylläpitämään hiustensa hyvinvointia.

Khan ilmaisee myös omalla Instagram-tilillään innokkuuttaan ja kertoo olevansa todella kiitollinen mahdollisuudesta osallistua näin ainutlaatuiseen tilaisuuteen. Hän ihmettelee myös kovasti, miksi yleinen mielipide hiuksensa peittävästä naisesta on se, ettei häntä kiinnostaisi hiustenhoito. Khan myös lisää, että vaikka hän ei julkisilla paikoilla liiku ilman huivia, hän viettää kotonaan suurimman osan päivästä huivittomana läheistensä kanssa. Hyvinvoivat hiukset tuovat myös hyvää oloa kantajalleen ja Khanille hiukset ovat tärkeä osa hänen naisellisuuttaan.

L’Óréalin kampanja sai aikaan paljon puhetta sekä positiivista palautetta. Palautetta sateli myös Khanille ja monet kiittelivätkin hänet rohkeuttaan tuoda esille myös sitä seikkaa, että itsensä huntuava nainen saa myös tuntea olonsa kauniiksi ja naiselliseksi. Khan itse alkoi käyttää huivia kaksikymppisenä, mutta siihen aikaan mediassa ei juurikaan esiintynyt malleja, joihin hän olisi nuorena naisena voinut samaistua. Khan lisääkin, että samankaltaiset kampanjat olisivat auttaneet häntä tuntemaan itsensä paremmin osaksi yhteiskuntaa ja sen kauneusihanteita.

L’Óréalin tuotteet ovat ennenkin tulleet tutuiksi asiakaslähtöisinä ja kulttuurilliset erot huomioon ottavana kosmetiikkamerkkinä. Yhtiö on levittänyt jakelukanavansa ympäri maailmaa ja muokannut ne maan oman kulttuurin mukaiseksi. L’Óréalille tärkeä merkkipilari onkin ollut oivallus siitä, että kauneus ja hyvinvointi kuuluvat kaikille, ihonväristä tai kulttuurista riippumatta.